Kaupungin Sarigerme aktiviteetit ja kierrokset
Antiikin Efesoksen kierros sisältäen keramiikkapajan ja lounaan
Muinainen historia ja vanhat tavat heräävät henkiin tällä kierroksella, joka vie sinut tutustumaan Efesokseen. Efesoksen muinainen kreikkalainen kaupunki oli paikka, jossa sijaitsi Artemiin temppeli – yksi maailman seitsemästä ihmeestä. Gökhan, yksi paikallisoppaistamme, kertoo: "Tällä on helppo kuvitella kävelevänsä niiden toogaan pukeutuneiden ihmisten jalanjäljissä, jotka kulkivat kaduilla 2 000 vuotta sitten – Efesoksen arkeologinen alue on niin hyvin säilynyt, että voit todella tuntea astuneesi ajassa taaksepäin."Matkaat kohti auringon hellimiä kukkuloita ja oliivilehtoja, joiden huomassa sijaitsee yksi maailman parhaiten säilyneistä arkeologisista kohteista. Efesokseen saavuttuasi kiertelet marmoripäällysteisiä katuja ihastellen mosaiikkien ja seinämaalauksien koristamia muinaisia roomalaisia taloja sekä komeita historiallisia rakennuksia, kuten Celsuksen kirjastoa, Hadrianuksen temppeliä ja suurta teatteria. Voit myös tutustua museoon, joka on täynnä digitaalisia näyttelyitä, joiden avulla voit kuvitella, miltä Efesos näytti kulta-aikanaan.Tämän jälkeen on aika nauttia buffetlounas läheisessä ravintolassa. Lopuksi käymme keramiikkatehtaalla katsomassa, miten turkkilaisia keramiikkatuotteita valmistetaan. Hämmästele keramiikkamestarin tarkkuutta, kun hän koristelee ja maalaa esineitä. Tämä on yksi parhaista paikoista ostaa käsintehtyjä matkamuistoja ja tukea paikallista yhteisöä.
de , en , pl
Antiikin Efesoksen kierros sisältäen vierailun Neitsyt Marian talossa ja lounaan
Efesos on yksi antiikin maailman seitsemästä ihmeestä, Artemiin temppelin, kotipaikka, ja se kätkee sisäänsä kerroksia historiaa pronssikaudelta, klassisen Kreikan ja Rooman ajoilta. Tässä upeasti säilyneessä muinaisessa kaupungissa on helppo kuvitella, millaista elämä kaduilla oli 2 000 vuotta sitten. Yksi asiantuntevista paikallisoppaistamme, Ahmet, sanoo: ”Suosikkipaikkani Efesoksessa on Celsuksen kirjasto. Sen kohoavat pylväät säteilevät yhä suuruuden tunnetta ja antavat käsityksen siitä, mikä oli aikoinaan yksi Rooman maailman suurimmista kirjastoista – yli 12 000 käärön koti.”Paikan päällä kuljet marmorikatuja pitkin, ihailet roomalaistalojen mosaiikkeja ja näet vaikuttavia nähtävyyksiä, kuten Celsuksen kirjaston, Hadrianuksen temppelin ja suuren teatterin. Paikallinen asiantunteva opas kertoo alueen historiasta, salaisuuksista ja kiinnostavimmista yksityiskohdista. Kierroksen jälkeen nautitaan buffetlounas läheisessä ravintolassa ennen päivän seuraavaa kohdetta.Retki huipentuu vierailuun Neitsyt Marian talossa, vaatimattomassa kappelissa, jonka uskotaan olevan Marian viimeinen leposija. Perustukset ovat peräisin ensimmäiseltä vuosisadalta, jolloin apostoli Johannes oletettavasti kantoi Marian hänen viimeiseen leposijaansa, tänne Koressos-vuoren kukkuloille. Paikka tunnetaan rauhallisesta ja hengellisestä tunnelmastaan, ja se tarjoaa hienon päätöksen retkipäivälle.
en , pl
Dalyan-joen risteily sisältäen lounaan ja Iztuzun rannan
Luonnonkauneuden ympäröimä jokiristeily Dalyanista on loistava tapa rentoutua. Vierailet yhdellä Turkin koskemattomimmista rannoista ja matkan varrella pysähdyt mutakylvyissä ja lounaalla jokirantaravintolassa. Ceren, yksi paikallisista oppaistamme, kertoo: "Iztuzun ranta tunnetaan myös nimellä Turtle Beach, koska uhanalaiset valekarettikilpikonnat pesivät täällä. Rannalle aiottiin rakentaa uusia hotelleja 1980-luvulla, mutta onneksi suojelu asetettiin etusijalle."Purjehdi Dalyan-jokea pitkin ympäristöystävällisellä veneellä, joka ei vahingoita merielämää, ja levitä ikääntymistä hidastavaa savea ihollesi saapuessasi mutakylpyyn. On sanottu, että jopa Kleopatra kävi hemmottelemassa ihoaan mineraalirikkaassa mudassa. Uppoudu lopuksi lämpimään rikkialtaaseen, ennen kuin risteilet joella ja nautit paikallisista ruokalajeista koostuvan lounaan. Sen jälkeen pääset tutustumaan hieman historiaan ja kulttuuriin, kun seilaat jokilaivalla kallioihin kaiverrettujen lyykialaisten kalliohautojen ohi, jotka ovat peräisin vuodelta 400 eaa.Kun joki laajenee laguuniksi, sinulla on aikaa bongailla lintuja, ennen kuin saavut Iztuzun rannalle. Tämä neljän kilometrin pituinen vuorten suojassa oleva ranta, joka erottaa joen merestä, on todellinen turvapaikka villieläimille. Vietä iltapäivä rannalla rentoutuen ennen paluuristeilyä takaisin Dalyaniin.Mikä on tämän elämyksen aikataulu?klo 7.45–8.30 – nouto hotelliltaklo 8.30–9.30 – matka Dalyaniinklo 9.45–10.00 – jokiveneretki mutakylpyihin ja rikkialtaalleklo 10.00–11.30 – omaa aikaa mutakylvyissäklo 11.30–11.45 – lyhyt jokiveneretki takaisin joen toiselle puolelleklo 11.45–12.45 – lounas Paradise-ravintolassa (juomat lisämaksusta)klo 12.45–13.45 – jokiveneretki Turtle Beachilleklo 13.45–15.00 – omaa aikaa Turtle Beachilläklo 15.00–15.45 – jokiveneretki takaisin Dalyaniinklo 17.15–17.30 – paluu takaisin hotellilleHuomioithan, että aikataulut ja ohjelma voivat vaihdella hieman päivän aikana.
de , en , nl , pl
Puolipäiväretki Dalyanissa sisältäen jokiveneristeilyn
Koycegizin järvestä Egeanmereen laskeutuva Dalyan-joki on sekä seesteinen että maisemallinen. Pääset näkemään sen kaikista näkökulmista tällä opastetulla Dalyanin kierroksella. Gökhan, yksi oppaistamme, kertoo laaksosta: "Tässä paikassa yhdistyy kaikki se, mikä tekee Dalyanista erityisen – rauhalliset jokimatkat, kallioihin kaiverrettu muinainen historia ja rikas luonto, joka muuttuu joka käänteessä."Lähdet aamulla oppaasi kanssa Dalyanin satamaan, joka sijaitsee kaupungin sydämessä. Ympäristöystävällinen vene lähtee seilaamaan jokea pitkin. Oppaasi kertoo sinulle erilaisista villieläimistä, jotka viihtyvät tässä osassa Turkkia, ja kippari hidastaa vauhtia, kun lähestytte muinaisia lyykialaisia hautoja. Nämä muinaiset temppelit on kaiverrettu joen lähellä oleviin kallioihin yli 1 000 vuotta sitten.Seilaatte rauhalliseen tahtiin pitkin jokilaaksoa. Lopulta käännytte takaisin Dalyaniin, jossa sinulla on vapaata aikaa. Kuljeskele pitkin rantakatua, poikkea kahvilassa tai ravintolassa, shoppaile mausteita, keramiikkaa ja muuta matkamuistomyymälöissä – valinta on sinun.
de , en
Valmistaudu vauhdikkaaseen ja hulvattomaan päivään, joka on täynnä vesitaisteluita, maastomenoa ja ikimuistoisia hetkiä avokattoisessa kaksikerrosbussissa. Päivä alkaa rennosti, kun haemme sinut suoraan hotelliltasi – ei säätöä eikä odottelua.Ensimmäinen pysähdys on rauhallinen Cirpin metsä, jossa pääset virittäytymään tunnelmaan luonnon keskellä. Sen jälkeen halutessasi voit nostaa sykettäsi Big Boss Adventure Parkissa erilaisilla adrenaliinia tihkuvilla aktiviteeteilla.Seuraavaksi suunnataan Saklikentin kanjoniin, jossa sinulla on noin tunti aikaa rentoutua ja ihailla upeita maisemia omaan tahtiin.Päivän kruunaavat halutessasi vielä jokikellunta ja hauska vierailu mutaseikkailupuistossa. Lopuksi viemme sinut takaisin hotellille – todennäköisesti leveä hymy kasvoillasi.
en
Monster buggy, jet boat ja vaijeriliuku sisältäen veneretken ja lounaan
Nauti kolmen sykettä nostattavan aktiviteetin yhdistelmästä. Kun olet risteillyt joella veneellä, koet kolmen aktiviteetin elämyksen: hurjastelet maastossa monster buggyllä, huristele vesillä jet boatilla ja koe jännittävä vaijeriliukuelämys. Tämä vauhdikas seikkailu ei ole heikkohermoisille. Kaiken toiminnan jälkeen pääset nauttimaan buffet-lounaasta ja veneretkestä kanjonissa.
en
Kuumailmapallolento Pamukkalessa ja vierailu Hierapoliissa
Pamukkale on upea maan päällä seistessä – mutta vielä upeampi ilmestys se on lintuperspektiivistä. Näe yksi Turkin luonnon aarteista ylhäältä päin tällä kuumailmapalloelämyksellä. Sinun on herättävä hyvissä ajoin ennen auringonnousua, mutta se on vaivan arvoista. Liidä hattaranvalkoisten kalkkikivitasanteiden yllä ennen kuin laskeudut vierailemaan Hierapoliin roomalaisilla raunioilla.
de , en , nl
Dalamanin lentokentän VIP-lounge Sarigermestä
Matkusta tyylikkäästi ja varaa VIP-palvelu Dalamanin lentokentälle. Vältät ruuhkat ja kaaoksen, kun pääset jonon ohi check in -tiskille ja turvatarkastukseen, jonka jälkeen voit nauttia rajoittamattomista virvoitusjuomista, pikkupurtavasta, Wifi-yhteydestä ja monista muista eduista VIP-loungessa. Kaiken kaikkiaan rentouttava tapa päättää loma.
Tällä Egeanmeren saariristeilyllä koko perhe pääsee nauttimaan hauskanpidosta. Purjehdi pitkin Turkin länsirannikkoa, nauti auringosta kannella ja virkistäydy neljällä uimapysähdyksellä. Kaiken kukkuraksi laivalla tarjoillaan maukas turkkilainen lounas.Rannasta lähtiessäsi voit valita paikkasi tilavalta kannelta ja virittäytyä tulevaan rentouttavaan päivään. Istu alas, nauti maisemista ja ihastele horisontissa näkyvää Babadağ-vuorta, joka on Fethiyen korkein kohta.Matkan varrella tehdään useita pysähdyksiä, joilla voit tutustua Yassica Adasi -saaren rantoihin tai viilentyä uimalla peräti kolmessa kauniissa lahdessa. Kun nälkä on herännyt, pääset nauttimaan maukkaan turkkilaisen lounaan, jonka jälkeen sinulla on aikaa rentoutua.
en
Secret Valleyn vierailu veneretkellä ja lounaalla
Secret Valley -laakso on vain lyhyen matkan päässä Sarigermestä, mutta se tuntuu kuin toiselta maailmalta. Tämä pienryhmäretki vie sinut veneilemään joen laaksoon uljaiden kanjonien läpi, ja nauttimaan uinnista syrjäisellä järvellä paikassa, jossa on aurinkotuoleja.Matkaat upeiden vuoristomaisemien saattelemana kohti rantaa, josta nouset perinteiseen puiseen jokialukseen. Risteilet verkkaisesti laakson tyynessä vedessä, nauttien näkymistä lintujen visertäessä taustalla. Kun on aika pitää tauko, pysähdymme suojaisaan paikkaan järven rannalle. Nauti auringosta ja pulahda uimaan, ennen kuin tarjolla on paikallinen lounas. Iltapäivällä sinulla on toinen tunti aikaa nauttia auringosta rannalla tai virkistäytyä järvivedessä, ennen kuin on aika hypätä jälleen aluksen kyytiin ja palata takaisin satamaan.
en
Tämä kokopäiväretki tarjoaa jännityksenhakuisille mahdollisuuden valloittaa Dalaman-joen kuohuvat kosket. Veneessä mukanasi on asiantunteva opas, joten aikaisempaa kokemusta koskenlaskusta ei tarvita. Toiminnan jälkeen on aikaa istua lounaalle sekä mahdollisuus hankkia päivän parhaita valokuvia ja videoita.
en
Vietä aamu tutkimalla vedenalaista maailmaa sukelluksella, joka sopii täydellisesti aloittelijoille. Sarigermen meret ovat täynnä merielämää. Suuntaat veneellä vesille PADI-pätevien ohjaajien kanssa ja huomaat hetkessä nauttivasi Turkin vedenalaisesta valtakunnasta.
en
