Saat nyt 10% alennuksen TUI Collection -elämyksistä. Kirjaudu sisään tai luo myTUI-tili saadaksesi koodin. Klikkaa tästäVoimassa 30.09.2026 asti
Valikko
Ostoskori

Higueyn kokopäiväretki sisältäen Playa Macaon ja lounaan

4.3/5
127 arviota

Tällä päiväretkellä tutustut Dominikaanisen tasavallan elämään Punta Canan ulkopuolella. Vierailet päivän aikana sokeriruokoviljelmällä ja näet kuinka sikareita kääritään. Päivän kuitenkin kruunaa lounas paikallisen perheen kodissa. Ramon, yksi paikallisoppaistamme, sanoo: "Olen ylpeä saadessani esitellä kulttuuriamme ruoan avulla. Kuten koko saareen, myös dominikaaniseen ruokakulttuuriin ovat vaikuttaneet taino-intiaanit, espanjalaiset ja afrikkalaiset. Joissakin ruokalajeissa voi maistaa jopa ripauksen Lähi-itää. Näet, haistat ja maistat maastamme aivan uudenlaisen puolen."

Lähdemme aikaisin liikkeelle ja suuntamme ensimmäiseksi Higueyyn katsomaan kuuluisaa Altagracian basilikaa, joka on pyhiinvaelluskohde siellä sijaitsevan Neitsyt Marian kuvan vuoksi. Ota sitten kamera valmiiksi, kun ajamme maalaismaisemien läpi matkalla seuraavalle pysähdyspaikalle – kookosöljyn tuottajalle. Vierailet myös sokeriruokotilalla maistamassa rommia ja tutustut sikarin käärimiseen.

Toiminnantäyteisen aamupäivän jälkeen pääset nauttimaan lounaan. Dominikaaninen perhe toivottaa sinut tervetulleeksi kotiinsa, jossa tarjolla on perinteisiä, paikallisista raaka-aineista valmistettuja ruokia. Pääset myös tutustumaan perheen maatilaan ja kahviviljelmään sekä maistelemaan tuoretta kaakaota ja hedelmiä. Retken päätteeksi sinulla on aikaa rentoutua luonnossa ja uida.

Hyvä tietää

Ilmainen peruutus
Sijainti: Punta Cana
Kesto: min. 8 tuntia
Kieli:German, Spanish, English, French
Mobiililippu hyväksytään

Muuta

Opastettu kierros
Välitön vahvistus
E-lippu
Hotel pick up

Miksi valita TUI Collection

Olemme suunnitelleet elämyksemme huolellisesti, jotta saat jokaisesta matkasta kaiken irti.

Poikkeuksellisia elämyksiä

Nämä asiantuntevien oppaiden johdolla toteutetut aidot elämykset ovat saaneet asiakkailtamme erinomaiset arviot.

Suunniteltu välittäen

Lahjoitamme jokaisesta ostamastasi elämyksestä TUI Care Foundationille, joka tukee ympäristön ja ihmisten hyvinvointia edistäviä hankkeita maailmanlaajuisesti.

Hintatakuu

Jos löydät yhtä laadukkaan elämyksen edullisemmin, hyvitämme sinulle mielellämme erotuksen.

Kohokohdat

  • Näet Higueyssa sijaitsevan Altagracian basilikan, joka on yksi maan tärkeimmistä kirkoista
  • Siemailet rommia perinteisellä sokeriruokoviljelmällä ja näet kuinka sikareita kääritään
  • Nautit paikallisista raaka-aineista valmistetun lounaan dominikaanisen perheen kodissa
  • Vapaata aikaa rentoutua ja nauttia luonnon maisemista
  • Asiantuntevalla paikallisoppaalla on erinomainen tietämys Dominikaanisesta tasavallasta

Tärkeä tietää

  • Ei sovellu raskaana oleville eikä henkilöille, jotka kärsivät selkävaivoista
  • Ota mukaan pyyhe
  • Pue mukavat jalkineet
  • Ota mukaan biohajoava hyönteiskarkote

Peruutusehdot

Saat 100% hyvityksen, jos peruutat viimeistään 1 päivä ennen kuin aktiviteetti alkaa.


Retken hintaan sisältyy

  • Lounas
  • Paikallisten herkkujen maistelu
  • Kuljetukset
  • Maastoautoretki
  • Opaspalvelu
  • Alkoholijuomat
  • Virvoitusjuomat

Tämä elämys täyttää Global Sustainable Tourism Councilin kriteerit. Varaamalla tämän elämyksen suojelet rakastamiasi paikkoja, huolehdit ympäristöstä ja tuet paikallisia yhteisöjä.

Varausmaksu

Hyviä uutisia! Tähän varaukseen ei kuulu lisämaksuja.


Noutopaikat

Katso saatavilla olevat noutopaikat kohdasta "Saatavuus ja hinnat".

Retken tarjoaja

TUI DOMINICANA, S.A.S


Miten ihmiset ovat arvioineet elämyksen

4,3/5

All reviews are verified

Perustuu 127 arvosteluun


Arviointiluokat

Hinta-laatusuhde

3,9/5

Henkilökunta

3,9/5

Palvelu

3,9/5

Turvallisuus

3,9/5


55%
30%
11%
2%
2%

Lajitteluperuste:

  • J

    John

    Matkusti puolison kanssa


    21. helmikuuta 2026
    5

    Yhdistynyt Kuningaskunta

    A very informative and fun day out with the very knowledgeable and enthusiastic guide Baldhi and the excellent driving of Samwel The highlights were the trip into the spectacular mountains ...the Cathedral and the visits to the rum shop and the coffee/cacao farm.Macao beach looked spectacular but sadly we were unable to go in the water due to the red flag A great trip to see the real DR

  • G

    Gary

    Matkusti puolison kanssa


    11. helmikuuta 2026
    1.8

    Yhdistynyt Kuningaskunta

    The representative at the Majestic Elegence (Joe) did not tell the truth about what the excursion was about. We told we wanted to to some local shopping and there was no shopping at all. The tour guide was rude to my wife I front of a Nun and Police Oifficer at the Basilica. Over this was a disaster!

  • S

    Sue

    Matkusti puolison kanssa


    10. helmikuuta 2026
    4.2

    Yhdistynyt Kuningaskunta

    Overall a good day out although it was rather shorter than the full day mentioned. Perhaps we could have had a bit more time in the city.

  • P

    Pigg å nyfiken

    Matkusti ystävien kanssa


    7. helmikuuta 2026
    2.6

    Ruotsi

    Felaktig info om resan Står inget om att det ingår att rida häst ,givetvis frivilligt men tiden där blev ju lång att vänta Den lokala lunchen hos familj- helt missvisande ! Alla utflyktsbussar stannar på denna plats och utfodring i stor skala/ restaurang ,rätt så stressigt Varför stanna endast 30 min på en strand??? Ni bör se över Er information om denna utflykt

  • A

    Age doesnt matter

    Matkusti yksin


    1. helmikuuta 2026
    5

    Yhdistynyt Kuningaskunta

    An overall amazing experience.

  • M

    Maryland!

    Matkusti puolison kanssa


    27. tammikuuta 2026
    4.6

    Yhdistynyt Kuningaskunta

    Excellent tour packed with lots of local knowledge

Tarvitsetko apua?

Tarvitsetko apua varauksen tekemisessä? Tai ehkä haluat vain kysyä muutaman kysymyksen? Oli syy mikä tahansa, älä epäröi ottaa meihin yhteyttä.

Aukioloajat: Olemme avoinna ympäri vuorokauden

Puhelinnumero: +358942552265